Meistä

Kymen STG Oy on vuonna 2011 toimintansa aloittanut rakentamiseen ja remontoimiseen erikoistunut perheyritys.

Halumme kasvaa, kehittyä ja olla kilpailukykyinen toimialueellamme, antaa vahvan perustan toiminnallemme ja herättää luottamusta niin asiakkaissamme kuin yhteiskumppaneissammekin. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee vakituisesti 17 henkilöä.

Pieniä huoneistoremontteja tekevästä yrityksestä olemme muutamassa vuodessa kasvaneet suuriakin kokonaisuuksia toteuttavaksi rakennusalan yritykseksi, kuitenkin halunamme säilyttää ihmisten välinen kanssakäyminen, helposti lähestyttävyys sekä moitteeton työnjälki. Suurissa kokonaisuuksissa emme hoida kaikkia töitä yksin vaan osan töistä suorittavat aliurakoitsijat ja tällöinkin hyvin tärkeänä pidämme yhteistä tavoitetta laadukkaasta lopputuloksesta.

Asiakas keskiössä

Suurin asiakaskuntamme on tällä hetkellä rakennuttamisen ammattilaiset, mutta myös yksityishenkilöt. Pidämme asiakastyytyväisyyttä erittäin tärkeänä, ja hankkeiden kulussa pyrimmekin aina hyvään kommunikaatioon ja avoimuuteen osapuolten välillä. Tavoitteenamme on tarjota aina asiakkaillemme laatua, turvallisuutta sekä ammattitaitoa.

Tietoa evästeistä
Rakennusliike Kymen STG Oy

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.